Jälleen on aika valittaa julkisesti.
Mä en enään pysy oman mieleni perässä, jos joku osais selittää mulle että minkä takia aina kun menee hyvin niin ei mene kuin hetki ja johan masentaa. Kaikki on ollut niin hyvin viimeaikoina, juuri kun olin tutustumassa uuteen iloiseen itseeni niin kohta huomaan että itken taas.Kai kaikki oli niin hyvin että nyt pienetkin vastoinkäymiset pistää heti pohjalle. Mitään ei ole tapahtunut.. ehkä siinä se onkin, mun päivät menee siinä kun istun kotona yksin odottamassa jotain toimintaa. Mä oon laiskistunut enkä jaksa itse sitä kehittää. Ootan vaan että mun rakas olis yhtäkkiä oven takana ja hypin seinille jos kuulen pientäkin ääntä rappukäytävästä. Oon alkanu oleen pakkomielteinen onnellisuuden suhteen, haluan sen saman auringon mun sisälle mikä sielä pari viikkoa sitten oli.
En halua mennä takaisin psykologille, ne ei osaa auttaa. Sielä ne vaan nyökyttelevät päätänsä ja ovat läpitunkevan ystävällisiä. Mulla on ihanat ihmiset ympärilläni mutta viimepäivinä oon tuntenu olevani niin yksin. Ainakin miljoona ihmistä osaa samaistua muhun mutta sekään ei hirveästi lohduta. Haluan vaan yhden ihmisen mun vierelle, mutta se ei ole tässä.
Vietän loppuillan coca-colan parissa ja yritän saada voimaa näistä tsemppikuvista.
- Irene
